|
|
 | | From: | Iiro Rämä | | Subject: | Mystinen juttu. Osa 3 | | Date: | Wed, 19 Jan 2005 20:02:20 +0200 |
|
|
 | >"Sinäkö kaikki"? Arsniva kysyi otettuaan paperit naiselta. >"Siinä. Enkä usko enempää tulevan, on varmankin sen >verran harvinainen juttu".
Arsniva istui kotonaan edessään saamansa kolme faksia, ja tuo Paulin kädestä löytynyt kankaanriekale. Hän oli jo kolmesti yrittänyt tavoittaa Oslon faksissa mainittua Bengt Larssonia, mutta saamaansa numeroon ei vastattu. Käärmekiemuroita kankaanpalasta tuijottaen hän hetken mielijohteesta etsi käsiinsä suurennuslasin, ja sen läpi aikansa kangasta tutkittuaan sai ajatuksen. Pudotettuaan kankaan pieneen rasiaan hän kiiruhti ulos, minkä jälkeen suunnisti Vantaalle. Siellä Rikospoliisin rikostekniseen laboratorioon, missä halusi kankaanpalsta tutkittavan kaiken mahdollisen, ja heti. Jos tutkimuksen tilaaja olisi ollut kuka muu hyvänsä kuin Arsniva, niin jonoon olisi joutunut, mutta Arsnivan ollessa kyseessä, ei edes jumala olisi voinut mennä edelleen. Sen tiesi myös laboratorion osastopäällikkö Vikunen, joka suorastaan lennätti Arsnivan tuoman näytteen laboranteille, Manaten mielessään. -Siis kaikki. Mitä helvettiä tarkoittaa kaikki-.
Jätettyään kankaanpalan Vantaalle, Arsniva suunnisti työpaikalleen, mistä jälleen kerran yritti tavoittaa puhelimitse Bengt Larssonia, onnistumatta kuitenkaan. Lopulta hän soitti virkatoverilleen Tukholmaan, pyytäen Ruotsin poliisia etsimään käsiinsä Larssonin. Jätettyään raporttinsa pomonsa pöydälle, Arsniva matkusti takaisin Turkuun, miettien mennessään, mitä kaikkea hänellä oli. Pala kangasta jossa joitain käärmeen näköisiä kirjoitusmerkkejä. Murjottu Pauli, joka luultavasti ei koskaan kykenisi puhumaan. Bengt Larsson, johon ei saatu yhteyttä. -Eipä ole paljon-. Arsniva ajatteli, mutta sitä huolimatta hänestä tuntui, että oli jonkin suuren jäljillä.
Pauli oli soittanut. Miksi? Pauli ei olisi soittanut, ellei asia olisi tärkeä. Pauli oli luvannut laittaa faksin. Siis Pauli osasi epäillä jotakin, ja halusi faksilla varmistaa Arsnivan tiedonsaannin, mikäli hän estyisi kertomasta. Siis Pauli osasi epäillä, mutta mitä? Oliko tuo jokin, joka Paulia uhkasi, tullut samalla lennolla. Kuka tai ketkä oli tiennyt Paulin Suomeen tulosta. Kysymyksiä ei ollut paljoa, Arsinva ajatteli, mutta eliminoidaan nekin. Niinpä Arsniva soitti komisario Räikönmaalle Turkuun, pyytäen häntä selvittämään jokaisen Paulin lennolla Suomeen saapuneen henkilöllisyyden, kuin myös mihin oli majoittunut, mikäli oli ulkomaalainen. Sen jälkeen hän pyysi Räikönmaata penkomaan esiin Paulin Suomeen tulo päivältä kaikkien Hamburg pörssin faksilaitteiden mahdolliset lokitiedostot. Kuin myös tietokoneiden, mikäli niissä oli faksimahdollisuus. Sen jälkeen Arsniva kysyi tuloksia sormenjälkien metsästyksestä, jolloin Räikönmaa kertoi huoneesta löytyneestä yhdestä jäljestä, oven lukkopuolelta ovenkahvan vierestä. "Entä vastaavuudet", Arsniva kysyi toiveikkaana. "Ei henkilökunnan, ja siivoojat vakuuttavat, että ovet pyyhitään jokaisessa siivouksessa, eli jälki on tullut asukkaan sisään tulon jälkeen. Jälki on naisen peukalosta." Kuultuaan tuon Arsnivan sisällä leimahti viha. -Tapan sinut lehmä, jos olet syyllinen Paulin tilaan-. Hän ajatteli, mutta itsensä hilliten kiitti Räikönmaata ja lopetti puhelun.
Nyt Arsniva huomasi, miten vähän hän oli miettinyt omia tunteitaan Paulia kohtaan koko aikana. Hän oli hämmästynyt itsekin, huomatessaan millaisen reaktion toinen nainen Paulin lähellä hänessä aiheutti. Reaktio ei ollut laisinkaan poliisimaisen objektiivinen, vaan itsekäs, lähinnä epätoivoisen naisen parkaisu.
Sormenjälkien metsästys Hamburg pörssissä oli sotkemassa koko hotellin toiminnan. Parhaillaan Arsniva riiteli hotellin johtajan kanssa, saadessaan Ruotsista puhelun, missä kerrottiin Bengt Larssonin löytyneen kuolleena Singaporesta. Larsson oli murhattu kuristamalla. Aavistuksen typertyneenä Arsniva sulki puhelimen, ja veti ilmaa keuhkoihinsa kaksi kertaa voimallisesti, minkä jälkeen kohdisti katseensa hotellin johtajaan, sanoen painokkaasti. "Jos ja mikäli huoneiden ovet eivät aukene meille, niin annan sulkea koko hotellin mahdollisena rikosalueena. Voitte vapaasti valita kumpi on teille mieluisempi". "Minä minä so soitan päälliköllenne. Te ette voi toimia kuin olisitte koko maailman napa", hotellin johtaja puuskahti änkyttäen. "Soittakaa mihin haluatte, mutta avautuvatko ne ovet". "Ei, minä en laske teitä hotellivieraiden huoneisiin ilman yksilöityä syytä". "Räikönmaa" Arsniva käännähti kannoillaan. "sulkekaa hotellin ovet. Kukaan ei saa poistua, eikä ketään saa laskea sisään. Hakekaa kaikki paikalla olevat kerrossiivoojat hotellin aulaan, minkä jälkeen jokaisesta huoneesta etsitään vastaavuutta Paulin huoneesta löytyneelle jäljelle". Sen jälkeen Arsniva käännähti johtajan puoleen jatkaen. "Olkaa kiitollinen, etten anna pidättää teitä virkavalan vastustamisesta". Hotellin johtajan kasvojen väri muuttui kolmesti, mutta sanaakaan hän ei saanut sanottua. Kun lopulta totesi itsensä voimattomaksi, hän poistui huoneesta jotakin femakoista mutisten.
Kolme tuntia ja kymmeniä huoneita tutkittuaan, sormenjälkiryhmä löysi etsimänsä. Huoneesta missä olivat, löytyi sadoittain vastaavuuksia Paulin huoneesta löytyneelle. Sen sijaan jälkien omistajasta ei ollut tietoakaan. Poliisien tullessa huoneeseen, istui huoneessa noin viisikymmentävuotias nainen tv:tä katsellen, jonka sormenjäljet eivät vastanneet etsityn jälkeä. Nainen oli vietnamilainen, eikä osannut Suomenkieltä, niinpä Arsniva joutui hankkimaan tulkin, mutta naisesta ei ollut mitään hyötyä, koska häntä ei voitu liittää mihinkään. Hän oli tosin saapunut samalla lennolla kuin Pauli. Lisäksi hän oli matkustanut tulopäivänään Turkuun, mutta kumpikaan noista ei ollut rikos, joten Arsniva tuntui jääneen puille paljaille seniminkin, kun nörttiryhmältä selvisi, että kaikki lokitiedostot faksilaitteista ja tietokoneista kyseiseltä päivältä olivat tuhottu. Lopullinen niitti Arsnivan päivälle oli tieto, että samana päivänä kun Pauli oli telottu henkihieveriin, oli Turun puhelimen puhelinkeskushuoneen ristikytkentätilasta löytynyt erittäin julmasti surmattu puhelinkeskuksen päivystäjä.
Jatkuu, jos elämäkin…….
iiro
|
|
 | | From: | Pan-Urge | | Subject: | Re: Mystinen juttu. Osa 3 | | Date: | 19 Jan 2005 23:52:43 -0800 |
|
|
 | Rene Kita wrote: > > Jos minulla on asiaa nyyssikirjoittajalle, min=E4 kirjoitan sen > nyysseihin. Se tuntuu jotenkin luontevalta.
Mutta ent=E4 jos sulla on aisaa huuhaakirjoittajalle? Vai onks toi oxygenoli?
Pan-Urge
|
|
 | | From: | Rene Kita | | Subject: | Re: Mystinen juttu. Osa 3 | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 11:52:44 +0200 |
|
|
 | Pan-Urge wrote: > Rene Kita wrote: > >>Jos minulla on asiaa nyyssikirjoittajalle, minä kirjoitan sen >>nyysseihin. Se tuntuu jotenkin luontevalta. > > Mutta entä jos sulla on aisaa huuhaakirjoittajalle? Vai onks toi > oxygenoli?
Yleensä mulla on kumminkin vain huuhaata, ja jos se näyttää aisalliselta, et ole aistinut sitä oikein.
|
|
 | | From: | A.K.Arsniva | | Subject: | Re: Mystinen juttu. Osa 3 | | Date: | Wed, 19 Jan 2005 20:41:32 +0200 |
|
|
 | In article , Iiro Rämä wrote:
> >"Sinäkö kaikki"? Arsniva kysyi otettuaan paperit naiselta.
Pupu, kirjoitatko sä sun oikeella osoitteella? Mie olisin hihittänyt sulle mailissa paria juttua, mutta kun kirjoitin iira@sci.fi:lle, sieltä tuli aika hämmästynyt viesti vastaukseksi.
Jos sulla on tahallaan väärä osoite, laita perään .invalid, joo?
-- A.K.Arsniva "That assumption is only a supposition." - Intellibuddy
|
|
 | | From: | Riku Reiman | | Subject: | Re: Mystinen juttu. Osa 3 | | Date: | Wed, 19 Jan 2005 21:00:47 +0200 |
|
|
 | A.K.Arsniva wrote:
> Pupu, kirjoitatko sä sun oikeella osoitteella? Mie olisin hihittänyt > sulle mailissa paria juttua, mutta kun kirjoitin iira at sci.fi:lle,
Toi sun pupuli on oikeasti kai iirra eikä iira. Just tota mä ehkä eniten nyysseissä vihaan kun tänne kaikki pellehermannit kirjoittaa stetsonista vetäistyillä meiliosoitteilla. Tuollaisten luokse pitäisi lähettää YCC päiväksi v*ttuilemaan, niin eiköhän alkaisi väärennetyt from-kentät vähentyä intternetistä!
r2
|
|
 | | From: | Rene Kita | | Subject: | Re: Mystinen juttu. Osa 3 | | Date: | Wed, 19 Jan 2005 21:57:44 +0200 |
|
|
 | Riku Reiman wrote: > > Toi sun pupuli on oikeasti kai iirra eikä iira. Just tota mä ehkä eniten > nyysseissä vihaan kun tänne kaikki pellehermannit kirjoittaa stetsonista > vetäistyillä meiliosoitteilla. Tuollaisten luokse pitäisi lähettää YCC > päiväksi v*ttuilemaan, niin eiköhän alkaisi väärennetyt from-kentät > vähentyä intternetistä!
Minä saan tuohon DLC:hen satakunta roskapostia päivässä, joten ymmärrän että ihmiset, joilla ei ole viruksenkestävää käyttistä, mieluummin välttyisivät tuolta sköhnävirralta.
Jos minulla on asiaa nyyssikirjoittajalle, minä kirjoitan sen nyysseihin. Se tuntuu jotenkin luontevalta.
|
|
 | | From: | Miika Oja | | Subject: | Re: Mystinen juttu. Osa 3 | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 06:13:18 +0200 |
|
|
 | Wed, 19 Jan 2005 21:57:44 +0200, Rene Kita kirjoitti:
> Jos minulla on asiaa nyyssikirjoittajalle, minä kirjoitan sen > nyysseihin. Se tuntuu jotenkin luontevalta.
Aina siihen asti kun olet niin väsynyt että F ja R menee sekaisin ja viestejä alkaa vahingossa valua ihmisten postilaatikoihin. Siitä tietää että alkaa olla aika tukkia naamansa ja mennä nukkumaan.
|
|
 | | From: | Iiro Rämä | | Subject: | Re: Mystinen juttu. Osa 3 | | Date: | Wed, 19 Jan 2005 21:10:16 +0200 |
|
|
 | On Wed, 19 Jan 2005 21:00:47 +0200, Riku Reiman wrote:
>A.K.Arsniva wrote: > >> Pupu, kirjoitatko sä sun oikeella osoitteella? Mie olisin hihittänyt >> sulle mailissa paria juttua, mutta kun kirjoitin iira at sci.fi:lle, > >Toi sun pupuli on oikeasti kai iirra eikä iira. Just tota mä ehkä eniten >nyysseissä vihaan kun tänne kaikki pellehermannit kirjoittaa stetsonista >vetäistyillä meiliosoitteilla. Tuollaisten luokse pitäisi lähettää YCC päiväksi >v*ttuilemaan, niin eiköhän alkaisi väärennetyt from-kentät vähentyä intternetistä!
Älä vedä hernettä nenään mokomasta Vaihdoin konetta ja selainta ja onpi tullut osoitteessa virhe.......Ja pitäisikö minun sitten muka olla täydellinen?? kyselee tyhmänä lähes täydellinen.
iiro
iirra@sci.fi
|
|
 | | From: | Riku Reiman | | Subject: | Re: Mystinen juttu. Osa 3 | | Date: | Wed, 19 Jan 2005 21:14:46 +0200 |
|
|
 | Iiro Rämä wrote:
> Ja pitäisikö minun sitten muka olla täydellinen??
No ei pidä eikä edes tarvitse, kun me muut jo ollaan.
r2
|
|
 | | From: | A.K.Arsniva | | Subject: | Re: Mystinen juttu. Osa 3 | | Date: | Wed, 19 Jan 2005 21:24:55 +0200 |
|
|
 | In article , Iiro Rämä wrote:
> Vaihdoin konetta ja selainta ja onpi tullut osoitteessa > virhe.......
...klippi.. > > iirra@sci.fi
Joojoo, mut sä voit vaikka _nyt_ vaihtaa lähettäjäkentän osoitteen omaksesi eli sellaiseksi, jota ei ole kellään toisella. iira at sci fi kun nääs _on_ olemassa.
-- A.K.Arsniva "That assumption is only a supposition." - Intellibuddy
|
|
 | | From: | Iiro Rämä | | Subject: | Re: Mystinen juttu. Osa 3 | | Date: | Wed, 19 Jan 2005 21:30:50 +0200 |
|
|
 | On Wed, 19 Jan 2005 21:24:55 +0200, "A.K.Arsniva" wrote:
>In article , > Iiro Rämä wrote: > >> Vaihdoin konetta ja selainta ja onpi tullut osoitteessa >> virhe....... > >..klippi.. >> >> iirra@sci.fi > >Joojoo, mut sä voit vaikka _nyt_ vaihtaa lähettäjäkentän osoitteen >omaksesi eli sellaiseksi, jota ei ole kellään toisella. iira at sci fi >kun nääs _on_ olemassa.
No se on nyt vaihdettu, tai oikeastaan oli jo kun . Tai en mä tiedä..ottaa vähän pattiin tämä tarkkuus.......Jos vie postiin kirjeen, ja vaikka siitä puuttuisi joka kolmas sana, niin perille menee. Siis onko tämä internet muka edistystä?
iiro
|
|
 | | From: | A.K.Arsniva | | Subject: | Re: Mystinen juttu. Osa 3 | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 10:50:49 +0200 |
|
|
 | In article <46dtu09do9ouua56ttfne7q70150bp1eee@4ax.com>, Iiro Rämä wrote:
>..Jos vie postiin > kirjeen, ja vaikka siitä puuttuisi joka kolmas sana, niin perille > menee. Siis onko tämä internet muka edistystä?
Jos sen kirjeen osoitteesta puuttuu joka kolmas sana, _ei_ mee perille. Soililla on tästä tuoreehko kokemus joulukorttikaudelta (ei oo vieläkään tullut, btw).
-- A.K.Arsniva "Väitäkkö etteivät huuhaanicet olisi Alfauroksia?" - TTU s.huuhaa 12.1.05
|
|
 | | From: | lasse | | Subject: | Re: Mystinen juttu. Osa 3 | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 16:02:13 +0200 |
|
|
 | "A.K.Arsniva" writes:
> In article <46dtu09do9ouua56ttfne7q70150bp1eee@4ax.com>, > Iiro Rämä wrote: > >>..Jos vie postiin >> kirjeen, ja vaikka siitä puuttuisi joka kolmas sana, niin perille >> menee. Siis onko tämä internet muka edistystä? > > Jos sen kirjeen osoitteesta puuttuu joka kolmas sana, _ei_ mee perille. > Soililla on tästä tuoreehko kokemus joulukorttikaudelta (ei oo vieläkään > tullut, btw). > Ei saa olla malttamaton. Posti tuo perille mitä ihmeellisimmillä osoitteilla koska siellä työskentelee ihmisiä. Sähköpostilla ei ole tippaakaan mielikuvitusta, ja jos ei onnistu niin huis pois näkyvistä onnea pilaamasta. Edistystä tämä olisi vain jos spämmeille kävisi samoin. Ja niinhän niille käykin, jee!
|
|
|